sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Viimeinen runo

Viimeisen runoni valmiiksi mä sain, 
kauniit sanat vain siihen mä hain.
Lause kaunis vain kulkee
ja antaa silmien sulkee.

Illan prinssi

Jos olisi vain satua 
kulkiessani pitkin öistä katua.


Illan prinssi oisit, 
jos vain minulle olla voisit.


Voisimme pitkin öistä rantaa kulkea ,
ja syliin minut saisit sulkea.


Näkisimme tähtitaivaanläpi yön 
riisuessasi yltäsi tähtivyön.


Sinä illan prinssinä löytäisit kuun 
ja taivaan.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Pientä taukoilua

Ei ole ollut aikaa kirjoittamiselle. En ole keksinyt aiheen aihettakaan, mitä kirjottaisi. Mutta enhän oo ainut, jolla olisi samanlaisia ongelmia. 


Minusta on outoa, että se ahdistunut ja itsetuhoinen tyttö on kadonnut. Ja iloinen tyttö on tullut takaisin. Ehkä pahin on ohi. Oon iloinen jopa yksinkin. En sure. En ahdistu. Suren vain silloin, jos siihen on aihetta. Mutta minun on vielä taisteltava harhoja vastaan. Kuulen niitä vieläkin. Ja kuvittelenkin, että joku suunnittelee mun murhaamista. Joku, joka vihaa mua, ja sellaisia on monta. Mutta onneksi on olemassa ihmisiä, jotka pitävät mua mukavana. Nää mun vihamiehet on vain saaneet minusta väärän kuvan. 
Bulimia on ottanut (joskus) vallan minulta, mutta oon osannut kontrolloida bulimiaa. Tässä kuussa olen oksentunut neljä kertaa. Yritin eilen koulussa oksentaa, kun rupesi ahdistamaan ja kaduttamaan, kun söin liikaa. Mitään ei tapahtunut. En saanut oksennettuu. Söin kotona sitten kalapuikon, ja oli pakko mennä oksentamaan. Onnistuin. On ollut vain vaikeaa olla katumatta liikasyömistä. Tunnen itseni liian valtavaksi. Mutta oon osannut bulimiaa kontrolloida eli en oo tarvinnut minkäänlaista hoitoa. Eihän äitikään oo tiennyt näistä oireistani. Mutta uskon jo päässeeni yli. Vaikka bulimia käskeekin mun katumaan ja oksentamaan, niin ei, en voi tehdä sitä. En halua elää sairaassa maailmassa. Mulle jo riittää. En haluu hoitajan viereen valvottavaksi, että oksennanko vai en.


Tänään tehtiin opon tunnilla yhteishakulomaketta demoversiona, joka siis tulostettiin. Tuo tulostettava lomake, jossa on hakutoiveeni, tulee äidin näytille. Sitten 27.2 täytetään ihan virallisesti ja lähetetään. Tälläisiä ovat toimukseni:


1. Pohjois-Karjalan ammattiopisto, Outokumpu, graafinen suunnittelu
2. Savon ammatti- ja aikuisopisto, Kuopio, hotelli-, ravintola-, ja catering-ala
3. Kuopion talouskoulu, kotitalousopetus


Eka on se mieleisin! Haluaisin niin mielelläni graafikoksi. Tahdon antaa kynäni tanssahdella paperilla. Jos en pääse, niin sitte kakkosvaihtoehto, sitä kokeilisi ehkä yhden vuoden tai sitten talouskoulu, ja sitte yrittäisin uudelleen Outokumpuun. Kymppiluokkakin on vaihtoehtona, jonne pitää sitten hakea erikseen. Mutta ykkönen! Haluun päästä isona kirjakustantamoon kuvittajaksi. Haluun kuvittaa lastenkirjoihin upeita kuvia.



perjantai 13. tammikuuta 2012

Ryyppääminen ja savuttelu - nuoren nykyinen elämä

Voi teitä nuoria! Minä todella säälin teitä. Aina perjantain koulupäivän jälkeen menette pitämään ryyppybileet, ja samalla pitää vetää röökitkin.
Miksi ette mieluummin menisi ulos lenkkeilemään tai harrastaisitte jotain hyödyllistä?
Pidätte raittiita, savuttomia ja kilttejä nuoria noloina. Tälläisiäkö nykynuorten kuuluu olla? Ja ihan pakko!
Parempi ryypätä, savutella ja tehdä kaikkea pahaa tekee paremman ihmisen teistä. No, te ainakin ajattelette, mutta väärässä olette!
Teille alkoholi ja tupakka on kuin rakas, joista on vaikea luopua.
Savuttomat, raittiit ja kiltit nuoret ovat usein fiksumpia kuin teidänlaiset 'pahikset'. He noudattavat lakia, tietävät mikä on oikein ja väärin ja ovat muutenkin mukavampia ja järkevämpiä.
Teillä päihdenuorilla ei sitä järkeä ole päässä!
Kokemuksia on. Olen huomannut tälläisten tapauksien olevan haitaksi. Yksi esimerkki on tunnit koulussa. Aina mölisette ja häiritsette tuntia.
"Nössö, nössö, äidin lellipentu!". Tuttua, eikös? Tätä olen saanut itsekin kuulla näiltä nuorilta. 
Minä en ole nolo. Mielestäni nämä nuoret, jotka luulevat olevansa koviksia, ovat nolompia ja tyhmempiä tapauksia.
Pilaatte elämänne. Miksi ette haluaisi pysyä hyvässä kunnossa ilman ryyppybileitänne?

tiistai 10. tammikuuta 2012

My new perfume


Saaneen esitellä uuden hajuveteni, jonka ihana serkkuni toi mulle Espanjasta; Britney Spears - Fantasy

Pullonsa puolesta pidän aivan älyttömästi tästä tyttömäisestä tuoksusta! Tuoksusta löytyypi kiivi, litsi ja valkoinen suklaa. Voiko näin ihana yhdistelmä olla?

maanantai 9. tammikuuta 2012

Uskaltaa unelmoida!

Olisi ihanaa olla kirjailija! Kirjoittaa ja julkaista kirjoja. Kirjoittaisin niin lapsille, nuorille ja aikuisille. Kuvittaisin piirrokset lastenkirjoihin itse. Onhan piirtotaitoani kehuttu, ja miksei se sopisi sitten hyvin kuvakirjoihin? Olisi ihanaa katsella niitä piirtämiäni kuvia tai lukea kun kirja on käsissäni. Olisi ihanaa kun ihmiset lukevat tekstejäni  ja katselevat piirtämiäni kuvia. 




Ei unelmaa saa roskakoriin heittää, sillä ethän sinä ole toteuttanut sitä vielä! by me



sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Äiti - työtön juoppo

"Äiti, minä rakastin sinua, mutten enää. Sinä välität vain siitä pullosta, et minusta. Tuoko se pullo sinulle onnea? Äiti, vastaa." sanoin.
"Turpa kiinni!" äiti huusi.
Niin huonokuntoisen näköinen äiti oli. Tukka oli kuin peikolla ja niin rasvainen. Hän jopa haise pahalle. Kaljalle, tietty.
Ällöttää katsoa tuota. Jopa itkettääkin. Minun käy sääliksi äitiä,, muttei nyt. Ajatukseni täyttyivät vihasta ja suorastaan tunsin inhoa äitiä kohtaan.
"Menen kauas, niin kauas, ettei sinusta tarvitse kärsiä." sanoin ja menin huoneeseeni.
Äiti yritti huudella jotain perääni, mutta luovutti.
Pakattavaa minulla ei ole paljon.  Olenhan minä tyttö, joka elää köyhän perheen elämää. Isä makaa haudassa ja äiti on työtön juoppo.
Pistin räsyisen reppuni selkääni. Poskillani virtasivat kyyneleet, mutta pyyhin ne heti pois. Tämä ei ole kotini, joten hyvästi. Matkan päätä ei ollut.