6. elokuuta lauantai
Ruma.
Läski.
Inhottava.
Vääränlainen.
Noin säälittävää ihmistä voiko olla enempää kuin minä?
Minä tajusin sen vasta nyt. Nuo neljä sanaa kuvaa minua mainiosti.
Kohta alkaisi koulu. Minua vituttaa tulla takaisin kouluun. En halua tulla näin läskinä kouluun.
Pituutta minulla on 157 cm, mutta painoa... Se on liikaa. 52 kg. Liikaa.
Minun on pakko aloittaa matka pieneksi ja siroksi keijukaiseksi.
Muu siinä ei auta.
11. elokuuta torstai
Koulussa
Mennessäni ruokajonoon ahdisti nuo yli tuhannen ihmisen katseet.
Miksi tuo läski on ruokajonossa? He ajattelivat.
Hyi, mitä ruokaa. Otin vain pienen määrän salaattia ja kalaa.
- Tuu tänne, ystäväni huusivat.
Istahdin Annin ja Petran viereen. Tuijotin vain kun he tunkivat tuota iljettävää ainetta suuhunsa.
Älä syö läski, sairas mieli sanoi tuijottaessani ruokalautasta.
Syö tyttö hyvä, niin olet onnellinen, terve mieli sanoi.
Tottelin sairasta mieltä. En saa syödä. En voi syödä. Käskyä on toteltava.
Vein tarjottimen pois syömättä mitään.
Kotona äiti oli leiponut pullaa. Hän tarjosi minullekin, mutta minä kieltäydyin.
Minähän tiesin sen jo; en voi enkä saa ottaa.
Menen lenkille.
12. elokuuta perjantai
Iltapäivällä liikunnantunnin jälkeen kävin vaa'alla. Paino 52.0. Hyvinhän tuo alkaa. En tänäänkään syönyt koulussa. Aamupalankin jätin väliin.
On vain vielä pitkä matka 37 kiloiseksi keijukaiseksi.
Otin vaatekaapistani vaaleanpunaisen röyhelömekon ja menin peilin eteen.
Ei tällaisen läskin kuulu läyttää tuota mekkoa. Pitää olla pieni. Silloin tuntee itsensä prinsessaksi.
- Heli, tuu syömään! äiti huusi.
Voihan vittu. Ei kiitos. En halua. Jos syön niin minusta tulee maailman valtavin ihminen.
Otan vain pienen määrän. Katsoin vanhempiani. Odotin, että he lähtevät niin voin hävittää tuon inhottavan aineen pois.
Ja sitten lähden lenkille.
Ruma.
Läski.
Inhottava.
Vääränlainen.
Noin säälittävää ihmistä voiko olla enempää kuin minä?
Minä tajusin sen vasta nyt. Nuo neljä sanaa kuvaa minua mainiosti.
Kohta alkaisi koulu. Minua vituttaa tulla takaisin kouluun. En halua tulla näin läskinä kouluun.
Pituutta minulla on 157 cm, mutta painoa... Se on liikaa. 52 kg. Liikaa.
Minun on pakko aloittaa matka pieneksi ja siroksi keijukaiseksi.
Muu siinä ei auta.
11. elokuuta torstai
Koulussa
Mennessäni ruokajonoon ahdisti nuo yli tuhannen ihmisen katseet.
Miksi tuo läski on ruokajonossa? He ajattelivat.
Hyi, mitä ruokaa. Otin vain pienen määrän salaattia ja kalaa.
- Tuu tänne, ystäväni huusivat.
Istahdin Annin ja Petran viereen. Tuijotin vain kun he tunkivat tuota iljettävää ainetta suuhunsa.
Älä syö läski, sairas mieli sanoi tuijottaessani ruokalautasta.
Syö tyttö hyvä, niin olet onnellinen, terve mieli sanoi.
Tottelin sairasta mieltä. En saa syödä. En voi syödä. Käskyä on toteltava.
Vein tarjottimen pois syömättä mitään.
Kotona äiti oli leiponut pullaa. Hän tarjosi minullekin, mutta minä kieltäydyin.
Minähän tiesin sen jo; en voi enkä saa ottaa.
Menen lenkille.
12. elokuuta perjantai
Iltapäivällä liikunnantunnin jälkeen kävin vaa'alla. Paino 52.0. Hyvinhän tuo alkaa. En tänäänkään syönyt koulussa. Aamupalankin jätin väliin.
On vain vielä pitkä matka 37 kiloiseksi keijukaiseksi.
Otin vaatekaapistani vaaleanpunaisen röyhelömekon ja menin peilin eteen.
Ei tällaisen läskin kuulu läyttää tuota mekkoa. Pitää olla pieni. Silloin tuntee itsensä prinsessaksi.
- Heli, tuu syömään! äiti huusi.
Voihan vittu. Ei kiitos. En halua. Jos syön niin minusta tulee maailman valtavin ihminen.
Otan vain pienen määrän. Katsoin vanhempiani. Odotin, että he lähtevät niin voin hävittää tuon inhottavan aineen pois.
Ja sitten lähden lenkille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti